Mestaruussarjan henkilökohtaisten mestari Jani Toivanen

kuukauden_urheilija2010_helmikuu_toivanenkuurojenurheilu.com on päättänyt valita keilaaja Jani Toivasen helmikuun urheilijaksi. Toivanen voitti keilailun mestaruussarjan henkilökohtaisten mestaruuden 2009-2010. Haastattelu tehtiin Jani Toivasen kotona.

1. Kuka olet ja mistä?

Olen Jani Toivanen ja viittomanimeni on JT. Tulen Mäntsälästä, joka sijaitsee Helsingistä pohjoiseen noin 60 km.

2.  Mikä on lajisi ja kuinka kauan olet harrastanut?

Yksi lajeistani on keilailu ja minulla on myös muita harrastuksia. Tässä kertoisin enemmän keilailusta, koska tämä kuukauden urheilija juttu liittyy keilailuun. Olen keilannut yhteensä 17 vuotta eli vuodesta 1993 lähtien.

3. Miksi valitsit keilailun?

Minun isäni harrasti keilailua ja houkutteli minut mukaan keilailun pariin. Kiinnostuin hänen ansiostaan. Se on tekniikkapeli ja on mukava keilata henkilökohtaisessa, pari-, trio- ja joukkuepeleissä.

4. Kilpailetko edelleen?

Juu kilpailen edelleen ja varmaan ikuisesti. Pidän keilailussa siitä, että saan reissata eri paikoissa ja näen hyvä ystäviä. En ole sellainen ihminen, joka istuu kotona tekemättä mitään.

5. Mikä on sinun paras muistosi Suomen ulkopuolella?

Taipei 2009 oli sävähdyttävä kokemus. Kisat oli loistavasti organisoitu ja järjestetty. Avajaiset ja päättäjäiset olivat aivan mahtavia ja upeita. Huonona puolena voin mainita ratojen vaihdot ja samana päivänä olisi parempi keilata kuusi sarjaa kerrallaan kuin kuusi sarjaa kahden päivän aikana (3 x 3). Valitettavasti elämäni keikkein huonoimman keilatuloksen sain Taipeissa.

kuukauden_urheilija2010_helmikuu_toivanen3

6. Kerro sinun huonot ja hyvät puolet?

Hyvä

  • Kärsivällisyys
  • Osaan lukea ratoja

Huono

  • Liikayrittäminen, esimerkiksi kääntämällä palloa vasemmalle

7. Mitä ajattelet nuorista?

Suomessa on muutamia nuoria mukana ja olen aivan yllättynyt, että nuoret ovat kehittäneet paljon. Toivottavasti urheiluseurat panostavat nuoria enemmän harjoittelemaan ja osallistumaan mukaan joukkuepeleihin. Tulavaisuus tarviitsee nuoria mukaan.

8. Montako kertaa olet saanut 300 pistettä?

Vaan kerran vuonna 2001 Helsingissä ja olen siis Suomen ensimmäinen kuuro, joka sai 300 pistettä.

9. Mikä on lempipallosi?

En voi sanoa. Se riippuu aina ratojen profiileista.

10. Kuka on sinun suosikki keilaajasi?

  • Kuuleva Jarmo Ahokas
  • Kuuro Raimo Parkkinen

11. Olet keilajaoston puheenjohtaja. Mikä merkitsee sinulle?

Olen toiminut 15 vuotta johtokunnan erilasissa tehtävissä ja olen valmis ottamaan vastuun puheenjohtajana ensimmäisen kerran. Minut valittiin viime vuonna puheenjohtajaksi keilajaoston neuvottelupäivillä Orivedellä.

15 vuotta sitten oli keilaajia oli vain pieni määrä. Sitten järjestin erilaisia kilpailuja ja keilaajia tuli ilahduttavasti lisää noin sata. Keilaajamäärän kasvattaminen oli tavoitteeni, joka on ilokseni toteutunut.

12. Milloin luopuisit keilaiilusta?

Huomenna tai ei koskaan.

13. Mikä on unelmasuunnittelmasi?

  • Haluan kuuroille kovemman tason, esimerkiksi Raimo Parkkisen tasolle.
  • Haluan, että kuurot keilaavat enemmän ja pääsevät huipulle.
  • Haluan, että kilpailut voisivat kehittyä vielä paremmiksi, esimerkiksi mestaruussarja.
  • Haluan, että johtokunnan jäsenet ottavat vastuunsa vakavasti ja hoitavat keila-asiat hyvin.

14. Oletko onnellinen harrastuksesi parissa?

Kyllä olen, tottakai.

15. Viimeinen kysymys, mitä haluaisit kertoa katsojille?

Muistakaa, keilailussa ei ole ikärajaa. Haluamme auttaa teitä, jos tarvitset apua. Mielelläni autamme.

 

KIITOS HAASTATTELUSTA JA ONNEA!

Facebook

Jaa Facebookissa

Kirjautuminen







Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy

Käyttäjiä sivustolla

Sivustolla on 11 vierasta ja 2 jäsentä