Mestaruussarja 2009-2010 säännöt

KUUROJEN VALTAKUNNALLISEN SARJAN SÄÄNNÖTKAUDELLA 2009–2010

16.5.2009

SARJATASOT

Kaikki mukaan ilmoittautuneet joukkueet pelaavat samassa lohkossa jos joukkueita ilmoittautuu mukaan enintään kahdeksan, muussa tapauksessa joukkueet jaetaan alueellisesti kahteen lohkoon. Kaudella 2009–2010 joukkueita on mukana kuusi (6).

Joukkueet pelaavat kauden aikana kolme kierrosta, kierroksen aikana joukkueet kohtaavat toisensa toisen kerran, kolmen kierroksen jatkoksi toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet pelaavat kahden sarjan pituisen ottelun. Yhteispisteet ratkaisevat kuka kohtaa ensimmäiseksi sijoittuneen joukkueen kahden sarjan finaalissa. Finaaliottelun voittaja on kauden 2009–2010 mestaruussarjan mestari. Mikäli runkosarja pelataan kahdessa lohkossa pelaavat lohkovoittajat yhden sarjan pituisen loppuottelun jonka voittaja on kauden sarjamestari ja hävinnyt sijoittuu kakkoseksi, lohkojen kakkoset pelaavat sijoista 3-4.

PELITAPA

Pelit pelataan nelihenkisin joukkuein ja ottelua kohden voidaan nimetä yksi vaihtopelaaja, vaihdon voi tehdä täydeltä ruudulta. (yksi vaihto/ottelu (sarja)) Jos seuralla on useampi kuin yksi joukkue mukana sarjassa, ei pelaaja saman kierroksen aikana saa vaihtaa joukkueesta toiseen, koskee myös nimettyä vaihtopelaajaa vaikka hän ei olisi pelannut yhtään ruutua, toisella kierroksella voi esim. seuran ykkösjoukkueessa pelannut siirtyä kakkosjoukkueen pelaajaksi ja kakkosjoukkueen pelaaja ykkösjoukkueen pelaajaksi, finaaliottelut lasketaan toisen kierroksen peleiksi siltä osin, että finaalissa seuraa saa edustaa vain ne pelaajat jotka pelasivat siinä toisella kierroksella ja ne pelaajat jotka eivät pelanneet missään seuran joukkueessa toisella kierroksella.

OSANOTTO-OIKEUS

Keilaaja saa kauden aikana edustaa kuurojen valtakunnallisessa sarjassa vain yhtä seuraa, keilaaja joka on Suomen keilailuliiton sääntöjen sallimalla ja määräämällä tavalla siirtynyt seurasta toiseen, on heti edustuskelpoinen mikäli hän ei ole edustanut vanhaa seuraa saman keilakauden aikana kuurojen valtakunnallisessa sarjapelissä.

SARJAPISTEET

Voitetusta ottelusta joukkue saa 120 bonuspistettä, tasapelistä 60 bonuspistettä, sarjasijoitus

määräytyy kaadettujen keilojen ja bonuspisteiden yhteismäärän perusteella, näiden ollessa tasan ratkaisee paremmuuden kaadettujen keilojen määrä, mikäli tilanne on edelleen tasan ja kyseessä on pääsy finaalipeleihin pelataan ennen finaalia kahden ruudun uusinta tasapisteissä olevien kesken kahden ruudun uusinnassa joukkueiden kokonaistasoitus jaetaan viidellä  ja desimaalit jätetään pois  (esim. tasoitus yhteensä  44 pistettä kahden ruudun uusinnassa  tasoitus on 8 pistettä.

PISTEJAKO ERIKOISTAPAUKSISSA

Mikäli joku joukkue ei saavu pelipaikalle, ilman vastustajaa jäävä joukkue pitää ko. ottelun ajan taukoa. Jos kyseessä on myöhästyminen (esim. autoturma ym. sellainen este jonka kilpailun johtaja hyväksyy perusteeksi myöhästymiselle ja siitä on ilmoitettu kilpailunjohtajalle ennen pelien alkamista ja myöhästyminen kestää enintään tunnin voi kilpailun johtaja määrätä myöhässä olevan ja sen vastustajien väliset ottelut pelattavaksi muiden ottelujen jälkeen, kaikista siirron aiheuttamista kuluista vastaa myöhästynyt joukkue. Muissa tapauksissa joukkueen katsotaan luopuvan sarjapeleistä ja luovutuksesta aiheutuvat maksut vahvistaa ennen sarjapelien alkua Kuurojen urheiluliiton keilajaosto.

HARJOITTELU

Harjoittelu kierroksen pelihallissa on kielletty yhtä (1) tuntia ennen kierroksen ilmoitettua peliaikaa, määräys koskee myös kilpailusuoritusta jonka laskettu aika kestää kielletyn ajan sisälle. Ennen turnauksen alkua jokaisella pelaajalla on 15 minuutin harjoitteluaika aloitusrataparilla, harjoitteluoikeus on joukkueen kaikilla pelaajilla, mikäli joukkueita on pariton määrä saa ensimmäisessä ottelussa lepovuorossa oleva joukkue harjoitella kymmenen (10) minuuttia aloitusrataparillaan ennen ensimmäistä peliään, vastustaja odottaa tämän harjoittelun ajan.

Joukkue ilman vastustajaa

Harjoittelu turnauksen aikana on kielletty. Vastustajatta jostain syystä jäänyt joukkue ei saa pelata, vaan pitää lepovuoron.

Harjoittelu SM-liigafinaaleissa

Runkosarjan toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet joukkueet saavat harjoitella 15 min sillä rataparilla, jolla keskinäinen ottelu pelataan.  Runkosarjan ykkönen saa harjoitella tarkoitukseen varatulla rataparilla haluamansa ajan ensimmäisen ottelun alettua. Mikäli ensimmäinen ottelu päättyy riittävän kauan ennen finaalin alkamisajankohtaa, on edellisen ottelun voittajalla oikeus harjoitella myös tällä rataparilla. Finaaliottelun alussa on molemmilla joukkueilla 15 minuutin harjoitteluaika.

KILPAILUN JOHTO JA VASTALAUSEET

Jokaiselle pelikierrokselle on nimettävä kilpailunjohtaja joka vastaa kierroksen peleistä ja jolle

mahdolliset vastalauseet on Suomen keilailuliiton kilpailusääntöjen edellyttämällä tavalla jätettävä. Virheiden huomaaminen on sarjaan osallistuvien seurojen vastuulla. Ensimmäisen ja toisen kierroksen yhteenlasku ja kirjausvirheet on pyydettävä korjaamaan kolmen vuorokauden kuluessa ottelujen päättymisestä lukien. Kolmannen kierroksen jälkeen tarkistukset ja korjauspyynnöt on suoritettava välittömästi koska loppuottelut pelataan heti kolmen kierroksen päätyttyä.

Vastalauseeseen on liitettävä 40 €, joka palautetaan vastalauseen tekijälle, mikäli vastalause hyväksytään.

Valtakunnansarjaturnauksen tuloksia koskevat korjauspyynnöt on tehtävä seuraavasti:

- Pöytäkirjavirheet on pyydettävä ja vaadittava korjaamaan ottelun aikana.

- Yhteenvetolomakkeessa ilmenevät yhteenlasku- tai kirjausvirheet on pyydettävä korjaamaan viimeistään turnauksen jälkeisenä ensimmäisenä arkipäivänä (maanantai). Korjauspyyntö esitetään SKUL:n keilajaostolle.

Virheiden huomaaminen ja ilmoittaminen on sarjaan osallistuvien seurojen vastuulla.

Facebook

Jaa Facebookissa

Kirjautuminen







Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy

Käyttäjiä sivustolla

Sivustolla on 10 vierasta